perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulutervehdys!


Tässä on kiinnosteen joulukortti sinulle. Janne koristelee pientä pöytäkuusta Linda-siskonsa kanssa. Hämeenlinnan Janne, josta tuli isona koko maailman tuntema säveltäjä ja jonka 150-vuotisjuhlia juhlittiin kuun alussa ympäri Suomea näyttävin menoin. Yhdessä sellaisessa sain itsekin olla mukana, nauttia nuorten muusikoiden modernista Finlandia-tulkinnasta ja poikkitaiteellisista esityksistä. Kortin tilasi Hämeenlinnan kaupunki ja siitä painatettiin korttisarja yhdessä Janne-näyttelyn muiden kuvitusten kanssa.

Tänäkään vuonna kiinnoste ei lähetä joulutervehdyksiä, vaan lahjoittaa tällä kertaa Rauman SPR:n Vastaanottokeskukseen 24kpl ja Lohjan alueen vastaanottokeskuksiin saman verran kpl Kirsti of Old Rauma -teosta lahjaksi pakolaislapsille. Kirja on käännös Vanhan Rauman Kirsti* -kirjastani, joka on saanut arvostetun IBBY Honour List -palkinnon sekä yltänyt finaaliin sekä Vuoden Huiput että Rudolf Koivu -kilpailuissa. 

Uskon että pakolaislapset ja perheet saavat iloa kirjastani, joka käsittelee heille tuttuja teemoja: köyhyyttä, isän menettämisen pelkoa, epävarmuutta ja lopulta rohkeutta sekä toivoa, joka kantaa vaikeimpienkin aikojen yli.

Tänä jouluna toivon, että ehdit koristelemaan joulukuusen, vetämään syvään sen ihanaa havuntuoksua ja nauttimaan yhdessäolosta rakkaimpiesi kanssa. Vaikka kuunnellen Joulu Ainolassa -levyä (joka soi muuten taustalla tuota korttia maalatessani).

<3 Annastiina


Kiinnoste-studio on suljettuna 23.12.2015 – 3.1.2016. Kiireellisissä tapauksissa kannattaa soittaa, en lupaa vilkuilla sähköpostia joululoman aikana :) 

* Jos tahdot tilata Kirsti-kirjan itsellesi tai lahjaksi, voit tehdä sen kätevästi pikkuruisessa verkkokaupassani. Kirsti ehtii vielä jouluksi perille, kun teet tilauksesi tänään klo 14 mennessä. Myyn varaston viimeiset kappaleet hintaan 10€/kpl (+posti). 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti