perjantai 15. elokuuta 2014

Kotivalo



Se tunne, kun lähestyy syysillan hämärässä kotia ja sieltä loistaa lämmin valo. 
Tietoisuus siitä, että joku juoksee ovelle vastaan ja tahtoo vaikka sateen kastelemaankin syliin. 
Kertoo, että on ollut ikävä.

Kotivalo-kuosi esittää ja ei esitä. Se on valoa aikuisen makuun. 
Rouheaa pintaa ja kompaktia pintaa, kumpaakin lomittain ja limittäin.
 
Eilen sain tämän kuosin valmiiksi, ja minuutissa se oli ilmestynyt jo Verson Puodin fb-seinälle.  

torstai 14. elokuuta 2014

Kiinnoste 2 vuotta!



kuvat: Verson Puoti


Helteen hellimä kesätauko takana ja täällä taas, työpöydän ääressä kiitos tuulettimen joka on tehnyt viime viikollakin työnteon jotenkin mahdolliseksi. Sain kesälomalta sen mitä halusinkin, paljon oloa paljaan taivaan alla, tekniikan ulottumattomissa. Sananmukaisesti. Sain uida kelluvasta saaresta laulujoutsenen sulkia, herätä hiekkasärkältä, matkustaa arkkitehtuuri- ja taideturistina sekä uida, uida ja uida. Tavata heitä joita ei talvella näe.

Yksi herkku kesämuisto oli päästä viimein käymään Verson Puodissa kaukana pohjoisessa ja tavata kangaskuningatar, ihanan rempseä Lilli. Matkaani sain Pitkät piuhat -kangasta tekijän metrit ja onneksi niin, sillä tuo kuosi nautti kansan suosiota ja tuli pian loppuunmyydyksi. Luvassa on uusi erä, joten ne jotka vielä halajavat sotkeutua pitkiin piuhoihin niin kannattaa seurata tarkkaan Verson Puodin fb-päivityksiä.

Kiinnoste täytti kokonaista kaksi vuotta kuun alussa. Asiaa juhlittiin prinsessakakun, tummapaahtoisen kahvin ja vaahtokarkkien kera, kuten perinteet jo velvoittavatkin. Viimeiset muruset tuosta ihanasta kaakusta nautittiin kynttilänvalossa, yönpimeässä ja samettisen lämpimässä puutarhassa. Juhlavan ylilennon tarjosivat kaksi kotilepakkoa.