maanantai 12. tammikuuta 2015

Lohjan matkailuesite ja tapahtumakalenteri 2015


Lohjan matkailuesitteen ja tapahtumakalenterin 2015 nettiversiot on juuri julkaistu! 

Kaupunki tilasi suunnittelun tällä kertaa minun kiinnoste-mainostoimistolta. Kansikuvissa ovat Tytyrin Tyyra -hahmo sekä hänen paras ystävänsä kaivoksen Kalle. (Mikäli olet missannut tämän Tytyrin Avoimissa ovissa joulun alla lanseeratun tarinan hahmoineen, se löytyy kaivoksen sivuilta www.tytyrinkaivos.fi)

Esite on kääntöesite, joten kaikki matkailun ja tapahtumien kannalta oleellinen on nyt koottu yksiin kansiin.
  

Lohjan matkailun kolmen kärki – kaivos, järvi ja omena – on nostettu esille kuvavalinnoissa. Selkeät värikoodit jaottelevat esitteen ja matkailukohteet omiin kokonaisuuksiinsa.



Ensimmäistä kertaa matkailukohteet löytyvät värikoodien avulla koko Lohjan ja Lohjan keskustan pelkistetyistä kartoista. Toivon tämän ratkaisun auttavan sekä matkailijoita löytämään fiksut reittivalinnat matkailukohteesta toiseen, että matkailuyrittäjiä saamaan lisää asiakkaita.


Lohjan seudulla on runsaasti tapahtumatarjontaa lapsiperheille, ja halusimme huomioida tämän kohderyhmän merkkaamalla erityisesti heille suunnatut tapahtumat omppumerkillä. 

Tämä projekti opetti minulle paljon uuden kotiseutuni matkailutarjonnasta, ja aion myös merkata kalenteriin tämän vuoden parhaat tapahtumatärpit.

Nyt sitten odotellaan painotuoreita muutaman viikon kuluttua!


2 kommenttia: